perjantai, 6. kesäkuu 2008

Laukku vanhasta farkkumekosta

Keksin että voisin tehdä laukun vanhasta farkkumekosta ja farkkujen lahkeista. 1620514.jpg

Eli leikkasin sopivan kokosen palan kaksin kertaisena ja saman kokoisen palan jtn sinist puuvillakangasta vuoreks. Ompelin ihan yksinkertaisesti ja ompelin hihnan farkkujen lahkeista.

Annoin laukun äiskälle kun en itse sitä pitänyt.

perjantai, 6. kesäkuu 2008

Pikkusiskon housut

Tein pikkusiskolle housut niiku näkyy.1620499.jpg

Housut vaaleen sinistä gollegee ja sydän kuvio ja resori harmaata gollegee. Nyörit pyörittelin jostai hyvän värisistä langoista.
Helpot tehä ku oli niin pienet innostuin tekee lisää lasten vaatteita.

lauantai, 15. maaliskuu 2008

Papalle sukat!

Tein papalle sukat samasta langasta kuin itsellenikin eli isoveli colorista. 12 silmukkaa oli aina yhdellä puikolla ja tein kokonaan samoilla puikoilla. 1376586.jpg

Sain vihdoin ja viimein tehtyä papalle sukat valmiiksi.

lauantai, 15. maaliskuu 2008

BIKINIT KESÄKSI!

No niin! Tein harjoitukseksi trikoosta bikinit, eli aion tehdä vielä toiset uimapukukankaasta. Ohje on Suuri Käsityö lehdestä kesä-heinäkuu 2007, mutta hiukan muunneltuna. 1376561.jpg

Ruskeasta trikoosta harjoitukseksi bikinit. Toiset on vielä tulossa eli varoutukaa! hihi =)


perjantai, 15. helmikuu 2008

Ei otsikkoa

Joo, koulus alettiin tehä ittellensä vaatteia, ylä- ja alaosia niin aattelin tehä kotonakin jotain ompelukoneella. Se onnistuikin kahdessa illassa. Ja tossa on tulos. 1296302.jpg

Vihreetä fleecee ja mustaa resoria. Ohje on Modasta 4/2004. Ainii mää sain oman ompelukoneen, kun meijän kunnassa oli semmonen ompelukonekauppias ja äiskä osti siltä käytetyn ompelukoneen. Ja tossa alla on kuva sitä koneesta. 1296356.jpg

Kone on vähän vanha, mutta toimii TODELLA hyvin. Tikki on tarpeeksi kireää sillein, että sitä ei melkein huomaa. Liimasin tarran tohon kylkeen niiku näkyy siinä on Pikku-Myy tarra. Aion tehdä vielä ainakin bikinit ja ehkä mekon.